Kivaa kirppikseltä

Kun perheessä on taapero, jonka mielestä ruokalappu on parempi viittana kuin vaatteiden suojana, tuntuvat second hand -vaatteet aika kivalta vaihtoehdolta. Ostan mielelläni hyväkuntoisia lastenvaatteita kirppiksiltä ja lähes kaikki meidän lasten vaatteet on pistetty kiertoon. Jokaiselta lapselta on säästetty vain muutama helmi, joita voin sitten hypistellä joskus vanhana keinutuolissa - no okei, myönnetään, taidan jo nyt ihastella salaa kuopuksemme ensimmäisiä minivaatteita.

KirppislöytöjäKirppisostajana olen supernirso. Aika usein lähden kirppikseltä tyhjin käsin tai korkeintaan mukanani on muutama valkoinen alusbody. Ihmettelen aina, eivätkö muut käytä valkoisia hihattomia tai lyhythihaisia bodyja vauvoilla tavallisten paitojen alla. Lyhythihaisia valkoisia bodyja löytyy usein kirppiksiltä hyväkuntoisena ihan pilkkahintaan. Minusta valkoiset bodyt on kaikista monipuolisimpia vaatteita: Ne käyvät minkä tahansa muun vaatteen kanssa. Niitä voi käyttää kesät talvet. Mikä parhainta, ne voi pestä surutta 60 asteessa ja tarvittaessa vaikka valkaista. Ihan täydellinen vauvan ja taaperon luottovaate siis.

Käytettyjenkin vaatteiden soisin olevan luomupuuvillaa (tästä postauksesta voit lukea ajatuksiani luomupuuvillasta), mutta en ole tässä asiassa ihan niin tarkka kuin uusien vaatteiden kanssa. Vaikka kierrätysvaatteessa olisi mukana esimerkiksi uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettuja kuituja, voidaan ajatella, että koska pahin on jo tapahtunut eli tuote on valmistettu, tärkeää on, että vaatteen käyttöarvo on mahdollisimman suuri.

Materiaalilapun lisäksi tarkistan huolellisesti käytetyn vaatteen kunnon. Tiedän, että liian huonokuntoiset vaatteet jäävät meillä käyttämättä, joten en halua hamstrata niitä kaappeihin vain koska halvalla saa. Muutamia tällaisia huteja on tullut etenkin Facebookin merkkivaatekirppiksien kautta (okei, eivät ne vaatteet edes olleet kovin edullisia kuntoonsa nähden). Toisaalta - ehdottomasti enemmän olen vastaanottanut huolellisesti hoidettuja kivoja vaatteita.

Second hand -asukokonaisuus

Oikeastaan en edes aina etsi kirpputoreilta merkittävästi edullisempaa hintaa - joka toki on plussaa - vaan minusta on hienoa, että nykyään on ihan ok, että vaatteilla voi olla useampikin omistaja. Etsin myös tietoisesti lapsillemme sellaisia vaatemerkkejä, joiden tiedän kestävän siistinä käyttäjältä toiselle. Meillä vaatteet kierrätetään siskosten välillä ja kuopuksenkin pieneksi jääneet vaatteet on jo saatu eteenpäin uusille vauvoille.